Tieteen hurmeisilla kentillä
maaseudun, maatalouden ja monimuotoisen luonnon puolesta.

"Toimisin oikein ja tekisin hyviä tekoja, mikäli se olisi taloudellisesti kannattavaa."

"Vapaus, usko ja elämän helppous - onneksi olen väärällä alalla"

"Marttyyrisen ekoahdistuksen oikeutus"

Chydenius-Forumissa kesällä 1996 pidetty puheenvuoro.

"Toimisin oikein ja tekisin hyviä tekoja, mikäli se olisi taloudellisesti kannattavaa."

Taloudellisen kannattavuuden vaatimus esitetään yhä useammin sellaisissa yhteyksissä, missä sitä ei esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten voitu kuvitella esitettävän. Tämä koetaan jopa hyväksi. Saatetaan muistella, että oli se hullua kun tehtiin sellaisia ja sellaisia rakennelmia ja kukaan ei kysynyt kannattavuuden perään. Nykyinen tulosvastuullisuus koetaan moraalisesti oikeaksi toiminnaksi. Taustalla lienee julkisen sektorin paisuminen ja ilmiöt hyvinvointivaltiossa, jossa voidaan hyvällä syyllä sanoa olevan mahdollisuuksia heittäytyä elätettäväksi lähes täyskuntoisena kansalaisena. Syödä pitäisi kokonaisena kansakuntanakin sen verran kuin tienaa. Monet tervehdyttämisprojektit tuovat hyvää mukanaan.

Silti voidaan väittää että taloudellinen kannattavuus on saamassa yhden totuuden aseman Suomessa. Eräänlaisen uskonkappaleen roolin arkipäiväisessä elämässä. Se on ainoa uskonkappale, jota vastaan ei saa toimia. Se on myös se uskonkappale, johon vetoamalla asia saa siunauksensa, muuttuu salonkikelpoiseksi. Ympäristöeettisessä tuotannossa luonnonmukainen viljely on hyvä esimerkki, siitä mihin taloudellisen kannattavuuden suoraviivainen yksinvalta voi johtaa.

Silloin yli kaksi vuosikymmentä sitten luonnonmukainen viljely oli idealistien työtä. Biodynaamikoilla oli oma kosmiset ulottuvuudet saavuttava maailmankatsomus, jossa myös ruuan viljelytavan piti tukea ihmisen kokonaishyvinvointia. Heillä luonnon puhtaus ja maaperän hyvinvointi oli kuitenkin myös selkeästi ihmisen hyvinvoinnin palveluksessa. Tästä joukosta oli jo erotettavissa viljelijät jotka ammensivat luonnonmukaisen vaihtoehdon pyrkimykseensä voimaa luonnonsuojeluaatteesta. Usealle herättäjänä toiminut Hiljainen kevät (Carson) näkyi myös peltojen laidoilla. Voimakas myrkkyjen käyttö oli hiljentämässä pellon pientareita. Läheinen lampi alkoi kukkia edullisten lannoitteiden ansiosta. Rinnan luonnosta huolehtimisen kanssa elivät luonnollisesti myös kaksi muuta luonnonmukaisen viljelyn peruspilaria; ihmisen terveys ja makunautinnot.

Kylähulluiksi leimatut luomuviljelijät alkoivat sitkeän taistelun pienen kuluttajajoukon tukemana. Pienet ruokapiirit ostivat uskollisesti varsinkin biodynaamisesti viljellyt tuotteet ja viljelijä sai supistuneelle tuotannolle ja suuremmalle työmäärälle korvausta paremmasta hinnasta ja usein varmasta menekistä. Usein kuitenkin esimerkiksi maito kulki tavanomaisen tuotannon mukana ilman mitään luomulisiä. Viljelijälle riitti että karja voi paremmin, kun se saa olla ulkona tarpeeksi ja ravinto sisältää myös karkearehua pelkän väkirehun lisäksi. Joillakin viljelijöillä omat tai lasten allergiat sekä suoranaiset ruiskutusten jälkeiset sairaskohtaukset olivat eilispäivää ja "on niin rauhallinen olo kun tietää mitä ne lapset syö".

Nk. teknokemialliseen tehoviljelyyn sitoutunut valtaosa viljelijäväestöstä etujärjestöineen suhtautui vähintäinkin vähätellen näihin kivisen tien kulkijoihin. Odotettiin heidän niskansa taittuvan. Jostakin kumman syystä useimpien toiminta kuitenkin kannatti. Kiinnostus luomuun alkoi kasvaa ja 90-luvun alussa koitti se aika että luonnonmukaiseen viljelyyn siirtymisestä maksettiin palkkioita. Vielä silloinkaan luomua ei tahdottu hyväksyä. Silti kiinnostus ja tutkimus oli alalle tullut ja myös taloudelliset laskelmat. Luonnonmukaisen viljelyn salonkikelpoisuutta haluttiin parantaa sen taloudellisella kannattavuudella. Kiistatta satotasot tippuivat ja tytömäärä lisääntyi luomuviljelyssä. Tasoittajana oli kuitenkin kuluttajita saatu parempi hinta tai useimmissa tapauksissa kyselyselvityksissä rekisteröity halukkuus maksaa parempaa hintaa luonnonmukaisesti viljellyistä tuotteista. Kun vielä Keski-Euroopan (suomalaisille = Saksa) luomukysyntä ja hintataso otettiin mukaan, niin saatiin luonnonmuksielle viljelylle hyvät markkinat

Myös maaseutututkimus löysi luonnonmukaisen viljelyn ja siinä ryhdyttiin näkemään eräs maaseudun pelastajista. Puhtaat suomalaiset elintarvikkeet nähtiin matkaavan loputtomille eurooppaisille markkinoille pelastamaan myrkyllistä ruokaa nauttivat eurooppalaiset. Monilta vain jäi laskematta se että luomuun siirtyminen tuotantomäärien vähenemisen ja tuotantorakenteen muutosten myötä merkitsisi sitä, että syömällä puhtaasti suomalaiset itse söisivät koko sadon.

Julkinen sana kiinnostui luonnonmukaisesta viljelystä ja kyselytutkimuksissa saaduista ostohalukkuuden korkeista prosenteista. Kun vielä löytyi se tuottaja, jonka tuotteet vietiin käsistä, alettiin yhdessä rakentaa hyvän asian yhteistä harhaa. Tavallinen tuottaja mielellään uskoi galluppien lukuja paremman hinnan maksuhalukkuudesta ja tuotteiden helposta markkinoinnista. Hyvän asian puolesta hyvää tarkoittavat toimittajat tekivät positiivisia juttuja luomusta. Kuluttajat vastaavat gallupeissa mielellään hyvän asian puolesta vaikka ratkaisu lompakko kädessä valintamyymälässä olisi toinen. Tällä tavalla syntyi hyvien asioiden yhteinen inversio, lämmin mukava noste, jossa luotiin kuva siitä miten luomu on hyvä busines ja tuotteet viedään käsistä. Pieni tuottaja ja jalostaja kohosi sellaisiin mielikuvien sfääreihin, josta putoaminen tekee kipeää.

Ketään ei voi tilanteesta syyttää, koska kaikki toimivat hyvää tarkoittaen. Pahinta tilanteessa, on se että taloudellisen kannattavuuden ja sen ylivallan myötä luomuviljelyynkin pesiytyi eräänlainen instrumentaalinen etikka, jossa tekemisen oikeutus tulee sen taloudellisesta kannattavuudesta. Vaikka uskonkin luonnonmukaisen eläintuotannon neuvojaa siinä, että eettisesti valveutunut viljelijä suhtautuu ammattiinsa vakavasti ja saa lopulta myös aloudellisestikin varmemman tuloksen esimerkiksi eläinten paremman terveyden vuoksi, niin taloudellisen kannattavuuden kosrostaminen on hämärtänyt meidät siltä, miksi hommaan kerran ryhdyttiin. Varsinkin tällä hetkellä mukaan lähtevistä viljelijöistä suurimmalla osalla on vaikuttimena parempi taloudellinen tulos. Kun nämä odotukset eivät sitten toteudukaan, koko luonnonmukaisen viljelyn eli ympäristöeettisesti toimimisen mielekkyys joutuu kyseenalaiseksi. Tämä koskee erityisesti maaseudun pieniä jalostajia, joilla onneksi jalostustyö on usienmiten ohessa tapahtuvaa harrastelua. Pienien erien markkinointiponnistelut ovat tulokseen nähden kohtuuttomat. Erilaisilla messuilla pienten purnukoiden (hunaja yms) määrä on kasvanut niin valtavasti, ettei liiketoiminta voi olla kaikille kannattavaa.

Erään esimerkin todellisuuden karuudesta tuo Järviseudun luomupussi, jossa liialliset odotukset toivat osuuskunnan osakkaille pettymyksiä ja koko bussines jäi sitten aktiivisimman puurtajan harteille muuttuen hänen omaksi liiketoiminnakseen.

Tämän hetken tulevaisuuden visio voi olla synkkä, mikäli eettinen tuotanto imaistaan vain hokemana vihertämään suomalaista elintarviketuotantoa. Kiihdytettynä moneen yhteyteen eettinen laatu kokee kestävän kehityksen kohtalon. Siitä tulee kaikkien käyttämä tyhjä hokema, jolla ei erotuta mistään massasta.

Eettisesti toimiminen tähtää hyvään ja oikeaan tapaan toimia. Eettisen toiminnan periaatteista täytyy vallita yksimielisyys. Kun asiat tehdään niiden oikeiden päämäärien itsensä vuoksi, ne onnistuvat ja lopputulos on hyvä riippumatta siitä mikä on laskennallien taloudellinen kannattavuus. Paremmassa ja pyrkimisen arvoisessa visiossa me ymmärrämme eettisesti toimimisen elämää säilyttävän merkityksen. Pystymme säilyttämään elinvoimaisen suomalaisen elintarviketuotannon ja saavuttamaan hiljalleen pieniä voittoja suomalaisen luonnon elpymisestä siellä missä se on esimerkiksi hajakuormituksen myötä kärsinyt. Samalla tavalla kuin teollisuuden ja asutuksen rasittamaan Vantaanjokeen on jo noussut arvokaloja.

Loppuun en malta olla lisäämättä erästä mielestäni eettiseeen tuotantoon kuuluvaa seikkaa. Myös ihmisenarvoinen elämä kuuluu eettiseen tuotantoon. Rahan etiikalla isoiksi maatiloiksi saneerattu suomalainen maatalous ja uudet työttömät eivät ole tavoittelemisen arvoisia.

Heikki Susiluoma, Petri Ruuskanen ja Ilkka Luoto

sivun alkuun

Heikki Susiluoma
Kokkola 17.1.1995

Esitelmä opettajien koulutustilaisuudessa siinä muodossa, kuin sen silloin käsikirjoitin, lukuunottamatta alkuspiikin aikana näyttämääni sekavaa käyrästöä.

VAPAUS, USKO JA ELÄMÄN HELPPOUS eli onneksi olen väärällä alalla!

USKON PUUTTTUESSA JA VÄÄRINYMMÄRRETYN ELÄMÄN HELPPOUDEN VALLATESSA ALAA LUISUMINEN OMALLE ALALLE ON UHKAAVAN LÄHELLÄ.

INHIMILLINEN AHNEUS SAATTAA TÄLLAISISSA OLOSUHTEISSA SUMENTAA KOKONAAN OMAN ELÄMÄNHALLINNAN HORISONTIN.

INHIMILLISEN AHNEUDEN YHTYESSÄ NOIN 20 - 25 CELSIUSASTEEN OPTIMIOLOSUHTEISSA NORMAALIPAINEESSA JA 60 PROSENTIN KOSTEUDESSA VALLITSEVAAN KEHITYSUSKOON JA SEN SHIALAISEEN HAARAAN, JOTA KUTSUTAAN TALOUDELLISEKSI KANNATTAVUUDEKSI - SEURAUKSENA VOI OLLA NIIN SYVÄÄN KAIVAUTUVA URAKEHITYS, ETTÄ IHMISEN LUONTAISET BIOLOGISET EDELLYTYKSET TÄLTÄ URALTA POISLUISKAHTAMISEEN OVAT SANGEN PIENET.

TÄSSÄ NÄETTE KAAOSTEORIAAN POHJAUTUVAN FRAKTAALIDIMENSIOISEN AJAUTUMISSKENAARION.

SEN PERUSTEELLA VOIMME MÄÄRITTÄÄ VÄÄRÄLLE ALALLE JOUTUMISEN FUNKTION LIKIARVOT JA SULKEUTUVAN TRAJEKTORIN. PINNAN SISÄPUOLELTA KUVATTU TORIODIMAINEN ATTRAKTORI MÄÄRITTÄÄ SATTUMAN OSUUDEN SUHTEESSA ELÄMÄN HELPPOUDEN COSINIIN.

Hetken seesteiset välähdykset

Seisoimme autolautan sisätiloissa paluumatkalla Eestiin suuntautuneelta tutkimusmatkalta. Odotamme viimeisen asiatilaisuuden alkua laivan kabinetissa. Kyseessä on luonnontieteellisen koulutuksen saaneille ihmisille suunnattu asiantuntijakurssi, jonka järjesti Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskuksen Helsingin yksikkö yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa. Joukossa on geologeja, kemistejä, biologeja, maantieteilijöitä, insinöörejä.

Jäte- ja ympäristöalan lisäkoulutukseen pääseminen on edellyttänyt joko työttömyyttä, työttömyysuhan alla olemista tai sitten ammattia vastaamattomassa työssä olemista. Itse olin pelastautunut kurssille jo kolmannen yläasteen biologian ja maantieteen opettajan pitkän sijaisuuden alkumetreiltä Pietarsaaren Etelänummen yläasteelta. Syyskuussa 1989, kun sain tiedon kurssille pääsemisestä lauloivat linnut voimakkaammin kuin konsanaan keväällä. Siinä vaiheessa olin nk. koulukypsä.

Tutkimusmatkan viimeisen illan jäljet painoivat mukavasti niskassa ja nauruhermoissa. Esitin pienen sketsin ja imitaation spontaanisti saaden etsimääni huomiota ja naurua aikaan. Siihen Sisko -niminen kurssilainen, kemisti Oulusta totesi, että "sinä Heikki olet väärällä alalla".

Parin sekunnin luova tauko ja vastaus kypsyi päässäni - aloitin:
- tässä maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka ovat omalla alallaan. Siihen joukon geologi jatkoi;
- ja niillä on tylsää.

Tämä on eräs sellaisia pieniä merkittäviä hetkiä elämässäni ja varsinkin n. neljännessä elämässäni, jonka alkuvaiheita elettiin tuolloin Tallinnassa. Joskus totuus puristautuu esiin yllättävillä hetkillä. Siihen tarvitaan hieman outo paikka, outo, mutta turvallinen porukka. Annos muutoksen ja matkallelähdön tunnelmaa ei ole pahitteeksi. Silloin ihminen on herkkä vastaanottamaan sisältään pursuavia syvien virtojen totuuksia.

Mitä on olla väärällä alalla?

Onko se lamaannuttavaa kauhua työpäivän alussa, huonoa ruuansulatusta ja vatsanväänteitä työpöydän ääressä? Sen ei tarvitse aina olla sitä. Tai ei ainakaan jatkuvasti.

Itse olen kokenut väärällä alalla olemisen myös antoisaksi. Tärkeäksi harrastukseksi muodostuneen vamman tai taipumuksen mukaan minun pitäisi työskennellä teatterialalla ja ennenkaikkea näytteljänä, miimikkona, pellenä jne. Olen kuitenkin rakentanut yhteiskuntatieteellisen ja luonnontieteellisen tutkimuksen välimaastossa olevaa maaseutututkijan akateemista uraa hieman vaihtelevalla menestyksellä. Välillä olen ollut koti-isänä vanhaa taloa remontoiden ja opettajan sijaisena peruskoulussa.

Olen usein lohduttautunut sellaisella ajatuksella, että ollessaan väärällä alalla ihminen voi antaa sille alalle oman poikkeavan panoksensa. Kun ei voi toimia suvereenisti sen alan perinteisillä kielipeleillä ja käytännöillä, niin on haettava jotakin jolla selviytyy. Se jokin voi yllättäen avata uusia näköaloja työhön muillekin. Oman salaisen haaveen tai ilmiselvän taipumuksen sisällyttäminen taikka sisäänkirjoittaminen tuohon alaan, jolle nyt on sattunut joutumaan. Asiathan on joka tapauksessa nähtävä rakentavassa valossa. Muuten ihminen sekoaa. Toisaalta noiden omien haaveiden, taipumusten, sairaalloisten päähänpinttymien kieltäminen on vaarallista. Silloin ihminen imaisee itseensä muiden rakentaman mallin ja koettaa saada pyöreän muotonsa menemään neliskulmaisesta reiästä läpi.

Jokaisessa meissä asuu seitsemän minää

On myös syytä muistaa, että ihminen ei ole yhden ominaisuuden ruumiillistuma. Useinmiten. Ollessaan yhden ominaisuuden toteuttaja hänestä tulee parhaimmillaan alansa nero - lahjakkuus. (Siinä epäonnistuessaan hänestä tulee katkera desperaado eli kulttuurikriitikko). Ehkä elämän eri vaiheissa ihmisen erilaiset minät toteuttavat itseään. Jospa rankka kriisi on aina avain uuden minän käyttöönotolle. Filosofi Timo Airaksinen puhui eräässä väitöstilaisuudessa miten lyhyellä aikavälillä meidän minämme useat puoliskot (7 kpl ?) näyttäytyvät. (Töiden jälkeen miesporukassa oluella on uusi minä työminän jälkeen ja kun seurueeseen littyy kiinnostava nainen, liukuu uusi puoli minästä esiin.

Tieteestä teatteria ja ..

Minä siis dramatisoin kaikkea tekemistäni. Teen välillä tieteestä teatteria ja esiintymistä. Toisaalta toteutan sitä puoltani, joka haluaa etsiä totuutta ja pyrkiä hyväksi ihmiseksi. Varhainen tärkeä harrastukseni luonnon ja luonnonsuojelun parissa on määritellyt myös tutkijan työtäni. Tällä hetkellä olen koko ajan kolmen hengen tutkimusprojektissa, joka etsii vastausta sille onko ympäristöeettistä yrittäjyyttä olemassa ja onko sellainen yleensä mahdollista. Voivatko jotkin eettiset arvot käydä yrittäjän työssä taloudellisten arvojen edellä. Onko aidon moraalista yrittäjyyttä ikäänkuin moraalisen lisäksi.

Usko!?

Hyvin epätutkijamaisesti sanon, että täytyy. Se on minun vakaa uskoni. Haluan työlläni taistella paremman maailman puolesta piirtämättä sitä mitenkään valmiina suunnitelmana. Jonkin toisenlaisen maailman kuin tämä, jossa taloudellisen kannattavuuden käsite on kaapannut vallan ja terrorisoi kaikkea tekemistä. On jotensakin lohdutonta ja ei-inhimillistä mikäli mihinkään kauniiseen ja oikeaan ei kannata ryhtyä, mikäli se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Jos tuolle taloudellisen kannattavuuden nimellä kulkevalle jumalalle annetaan valta (on jo annettu), niin ollaan lohduttomalla tiellä. Ihminen saattaa joutua ahdistavan puntaroinnin vangiksi, kun hän yrittää päättää mikä asia olisi syytä toteuttaa ensimmäisenä. Jos ottaa talouden kriteeriksi, niin voi jäädä asiat tekemättä, sillä aina on löydettävissä jokin kannattavampi kuin toinen.

Pysyäkseen ihmisenä on valittava jokin toinen logiikka. Uskottava siihen mitä tekee. Kun hyötykustannusanalyysin papit käyvät päälle, on viimeisessä hädässä vedottava johonkin ja minulla se on suuri karpalo. Tuo suomalaisen luonnon viimeisten erämaiden - soiden - hyvä haltija. Jos yritän tehdä jotakin hyvää ja kaunista ja onnistun siinä niin ettei se kaadu joka taholta huokuvan kysymystulvan - mitä hyötyä tästä on? - alle, kiitän suurta karpaloa ja hänen tyylisilmäänsä ja järjestettyjä onnellisia sattumia - elämän esteettistä dramaturgiaa. Liiallinen taloudellinen ajattelu nimittäin tuhoaa myös erään elämän jumalallisimmista asioista eli sattuman.

Halu päästä helpolla

Suomalainen ja länsimainen ihminen on joko kadottanut ymmärryksen helppoudesta tai sitten käsittänyt sen täysin väärin. Me teemme täysin vääriä asioita helpoksi ja asioita, joiden tulisi olla helppoja me vaikeutamme. Näitä asioita ryhdyin tarkemmin pohtimaan oikean sattuman jälkeen. Tein haastattelua akateemikko Oiva Ketosesta ollessani jo mainitussa jätealan jatkokoulutuksessa. Halusin itsepintaisesti kuulla viisaan vanhan filosofin suusta miksi ihminen tuottaa mielettömästi jätettä ja tuhoaa luontoa, vaikka kaikki tietämys tehdä toisin on olemassa. Pitkällisen (varmasti piinaavan) kyselyn päätteeksi hän suostui sanomaan että "syvällä ihmisessä on halu päästä helpolla ja siitä sitten seuraa kaikenlaista.

Päästä helpolla?? Pois täältä, hautaan?

Tätä helpolla pääsemisen halua on helppo käyttää hyväkseen, silloin kun ihminen ei tiedä mitä haluaa. Mikä tahansa tavara tai asia saadaan näyttämään, kuin se helpottaisi elämääsi. Epävarmalle myyminen on helppoa, mikäli moraali ei tule haittaamaan menestyksekästä myyntityötä.Sitä täydentää vielä ajatus siitä että onni ja helppous koittaa jossakin tulevaisuudessa ja sen eteen on työskenneltävä. On tietenkin vaarallista puhua tätä yhteiskuntaamme jatkuvassa kasvussa pitävää voimaa vastaan, mutta lohdutonta on katsella ihmisiä, joiden helppouden odotuksilla ei ole loppua. Se tekee heidän elämänsä vaikeaksi. Koko aktiivinen aika elämästä uhrataan sellaisten tavaroiden, asuntojen, kesämökkien ja muun varallisuuden hankkimiseen, jonka tarkoitus olisi tuoda sitä mukavaa elämän helppoutta - paratiisimaista oleilua. Kun se varallisuus lopulta saavutetaan, ei ole kykyä eikä reaalisia mahdollisuuksia nauttia siitä. Elämän sisällöksi on muodostunut työ omaisuuden kartuttamiseksi.

Miksi siis nautinto ja elämän riemu ei voi olla tässä ja nyt. Tässä hetkessä. Ihminen on kahdeksasta neljään (ja vähän ylikin) töissä saadakseen niitä laitteita, jotka helpottavat ruuanlaiton tms rutiinin tekemistä. Rutiinin, johon ei ole aikaa siksi että ollaan kahdeksasta neljään töissä. Ihminen hankkii kännykän helpottaakseen elämäänsä, mutta huomaakin olevansa koukussa. Kallista puhelinta ei uskalla pitää kiinni, koska aina joku voi soittaa. Hetkellisen atmosfäärin voi kuka tahansa tuhota soittamalla ja puhumalla asioista, joista sinun nimenomaan pitäisi olla erossa välillä ollaksesi ihminen. Outo väite, että ihmiselle tuo vapautta väline, jolla sinut saa koska tahansa kiinni.

Henkilöauto ja vapaus

Henkilöauto tuo sinulle vapauden? Vapauden olla omien valintojesi vanki. Se vapauttaa sinut siitä kiusallisesta asiasta, että junissa ja linja-autoissa voi törmätä yllättäviin ihmisiin. Auto vapauttaa sinut sattuman iloista. Elämä on siis helppoa, kun se on varmaa ja ennalta määrättävissä. Valinnan vapauden maksimointi vie ihmiseltä hänen viimeisenkin mahdollisuuden vapauteen. Kaikki aika menee valitsemiseen. Ja kun on itse valintansa tehnyt, on kaksinkertaisesti valintansa vanki. Ulkopuolisen ihmisen tai "voiman" tuoma vaihtoehto on helppo hylätä, mutta itse valitun jättäminen on oman erehtyväisyyden tunnustamista ja sehän se vasta vaikeaa onkin.

Helppo vaikeaksi ja vaikea helpoksi

Millä alueilla elämä sitten pitäisi tehdä helpoksi? Juuri niillä alueilla, joihin ei jää aikaa kun elämän pyrkii tekemään muuten helpoksi; kontaktin solmiminen toiseen ihmiseen, kekusteleminen, läheisyys, rakastaminen. Kaikki tällaiset toiminnot ovat meille vaikeita. Tekemällä arkisen elämän nk. vaikeaksi, joudut lainaamaan tavaroita, käyttämään fyysisiä ponnistuksia saadaksesi tarpeellisen päivittäisessä elämässä. Joudut olemaan monien ihmisten kanssa liki jne. Toisista riippuvuus ja oman vajavaisuuden tunnustaminen on vapauttavaa.

Tämän ei missään nimessä ole tarkoitus olla ristiriidaton ja aukoton esitys. Jos olisi sellainen, niin se ei kertoisi elämän monimutkaisuudesta ja suloisesta ristiriitaisuudesta. Minäkin nautin monista elämää helpottavista asioista. Kerrostalon alakerran pesukoneeseen on aina löydyttävä markat, sillä altaan yllä kyykiskely ei enää onnistu dekenerotuneelta nykyihmiseltä. Haluan tehdä töitä Kokkolan C-I:ssa ja vain silloin tällöin kesällä ajan pyörällä töihin Pietarsaaresta. Muutaman tonnin autonromu on oltava, jos maaseudulla tutkimustöitä aikoo tehdä. Myönnytyksiä.

AIDS on iloisempi kolarikuolemaa

Mutta aina tilaisuuden tullen teen elämäni vaikeaksi.Tulevaisuudessa aion muotoilla työtäni niin etten istuisi paljoa ratin takana, koska auto selkeästi tuhoaa ihmisen terveyttä ja pitää hänet jatkuvassa kuolemanvaarassa, jonka rinnalla AIDS on iloinen asia. Ajatelkaapa nyt pimeässä räntäsateessa rattia puristavaa autoilijaa, joka lopen uupuneena hieman ennen kotia ajaa kolarin. Tosi turha kuolema. Aidsin kohdalla on aina se mahdollisuus, että ennen sitä on ollut edes vähän aikaa hauskaa.

Vapaus ja elämän onnellisuus?

Ennenkuin menen Vapautuksen teologiaan ja siitä rakentamaani analogiaan -Vapautuksen Ekologiaan, on paikallaan eräs silmiini osunut mietelmä Milan Kunderan kirjasta, joka on myös jäänyt valaisemaan tietäni.

"Mies kysyi vanhemmalta ja viisaammalta mitä minun tulisi tehdä ollakseni onnellinen. Vanha ja viisas vastasi: Ole onnellinen, niin voit tehdä mitä tahansa"

Kun tietää mitä haluaa voi olla onnellinen. Kun tietää mitä haluaa voi olla vaikka väärällä alalla. Sovussa itsensä kanssa. Olen mielestäni sillä tiellä. Kaikenlaisten vapautumista estävien rakennelmien kyseenalaistaminen on minulle mieluisa päähänpinttymä. Erilaisten itsestäänselvyyksien saattaminen tyhmillä kysymyksillä oikeaan valoon on mielestäni tutkijan tehtävä. Silti tässäkin on oma ristiriitansa. Perinteisen tieteenteon näkökulmasta olen täysin väärällä alalla. Voimakkaat halut tai intohimot eivät kuulu perinteiseen tutkijan kuvaan. Saati kauniin ja hyvän vaatimukset. Intohimot ovat tieteelle kauhistus. Himo uralla etenemiseen, hyviin asemiin sekä titteleihin sallitaan.

Tutkija katselee vain objektiivisen metodinsa avulla maailmaa ja kertoo "kuinka asiat ovat". Silti tuon metodin valitseminenkin on jo arvovalinta. Käsitellessäni maaseutua, ei ole samantekevää tarkastelenko esimerkiksi EU:n vaikutuksia suomalaiseen maaseutuun vai pyrinkö etsimään eettistä perustaa suomalaisen ruuantuotannon ja siten maaseudun säilymiselle. Merkitystä on sillä, mitkä asiat otan annettuina arvoina sinänsä. Minulle peruskivi on usko hyvän ja kauniin sekä oikeudenmukaisen elämän olemassaoloon.

Vapautuksen teologia

Vapautuksen teologia vei minut mielestäni sille tielle, jossa haluan tieteen tekijänä tai arkisemmin tutkijana olla. Vapautuksen teologia syntyi Latinalaisessa Amerikassa vastareaktiona virallisen katolisen kirkon harjoittamalle politiikalle, joka suosi tai sulki silmänsä diktatuurin teoilta. Se on sorrettujen teologiaa. Koska virallinen katolinen kirkko saarnasi kuolemanjälkeisestä elämästä ja vähät välitti ihmisten kärsimyksestä tämänpuoleisessa, niin vapautuksen teologian oli kyseenalaistettava tuo oppi tämänpuoleisesta ja tuonpuoleisesta. Vapautuksen teologeille elämä oli yksi jakamaton kokonaisuus. Se ei kieltänyt tuonpuoleisen olemassaoloa, mutta velvoitti työskentelemään ihmisen elämän helpottamiseksi myös tämänpuoleisessa. Vapautuksen teologia kieltää samalla jaon henkeen ja aineeseen eli tekee pesäeron nk. dualistiseen maailmankuvaan.

Vapautuksen ekologia

Vapautuksen ekologiassa diktatuurin, sorron ja köyhyyden tilalla on ihmisen ristiriitainen ja ahdistava suhde luontoon, omaan elämäänsä ja kapitalistisen maailman vaatimiin suorituspaineisiin. Katolisena kirkkona on koko se virallinen kehikko, josta käsin säädellään luontoa ja luonnonvarojen käyttöä (YM, poliittiset vallan käyttäjät, MMM, MTK). Vapauttavina yhdistyksinä voi olla mikä tahansa oman elinpiirinsä haltuun ottanut yhteisö, joka pyrkii hallitsemaan elinpiiriään luonnon ekologisten systeemien toimintaperiaatteet huomioonottaen. Huomioonottaminen tapahtuu opiskelemalla ekologisia lainalaisuuksia sekä tutkimalla elinympäristöään oman toiminnan korjaamiseksi, jotta ongelmista voitaisiin päästä.

Toinen hyvin keskeinen vapautuksen teologian ero perinteiseen kristilliseen kirkkoon, niin katoliseen kuin meille tutumpaan protestanttiseen kirkkoon on suhtautuminen syntiin tai oikeammin synnin käsitteeseen. Meille opetetaan synti siten että se on yleensä yksilön yksittäinen paha teko. Vapautuksen teologiassa taas synti koetaan pääasiassa rakenteellisena eli ihminen tekee syntiä sen vuoksi että ympäröivät rakenteet siihen pakottavat. Yksilön kohdalla synti on taas hyvän teon tekmättä jättäminen.

Vapautunut luomuviljelijä!

Vapautumisesta hyvänä esimerkkinä voisin mainita luomuviljelijöiden motiiveja käsitelleeseen tutkimukseen haastattelemani nuori viljelijä. Haastattelu tapahtui vuonna 1991. Hän kertoi tilanteesta, jossa kypsyi päätös siirtyä luonnonmukaiseen viljelyyn. Hän oli käynyt kahvilla ja meni jatkamaan kyntötöitä, niin radiossa puhuttiin, kuinka suomalainen maatalous aiheuttaa ylituotannollaan ja sen vientitukiaisilla haittaa Suomen talouteen. Viljelijä koki asian hyvin ahdistavaksi ja hän vapautui ahdistuksesta, kun hän ryhtyi luomuviljelijäksi. Enpä ainakaan aiheuta ylituotantoa!!

Eurooppalainen luterilainen moraali sälyttää paljon ihmisen omantunnon varaan. Tällainen individualistinen syntikäsitys vie helposti itsesyytöksiin ja ehdottomuuksiin. On olemassa vain ehdoton puhtaus ja pikkusormen antaminen vie koko käden. Esimerkiksi luonnonmukaisen viljelyn ottaminen säännöntarkasti ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi voi johtaa tavanomaisten viljelijöiden vieraantumisen jo alkujaan luomuperiaatteesta.

Käytännön ensisijaisuus

Käytännön työssään vapautuksen teologin täytyy olla suorassa kontaktissa ihmisten arkipäiväiseen elämään. Hänen on elettävä kansan parissa ja tehtävä osan aikaa tavallista työtä. Hänen on tunnettava heidän arkipäiväistä elämäänsä, jotta hän voisi auttaa. Raamattua tulkitaan käytännön elämästä käsin tavoitteena ihmisten auttaminen. Tämä käytännön ensisijaisuus vie raamatulta sen lopullista totuutta julistavan roolin.

Vapautuksen teologille ei ole olennaista keskustella teoreettisesti jumalan olemassaolosta vaan tavallisen köyhän sorretun ihmisen kannalta on tärkeämpää pohtia, mitä jumala hänelle merkitsee ja kenen puolella jumala on. Jos jumala kuvataan vanhaksi valkoiseksi mieheksi, niin mitä hän merkitsee rotunsa vuoksi syrjitylle tai aviomiehensä sortamalle naiselle.

Käytäntö kulkee aina teorian edellä. Tähän liitty myös vapautuksen teologian tilannesidonnaisuus eli kontekstuaalisuus. Jumalan sanaa on aina sovellettava ottaen huomioon vallitsevan kulttuurin ajan ja ihmisten olosuhteet. Tästä aiheutuu yleisen, universaalin ja erityisen välinen ristiriita, jonka vapautuksen teologia myöntää. Se ei pyrikään olemaan kaikenkattava teoria tai uskonnollinen opinkappale.

Sovellettuna maatalouteen ja maaseutuun yllä oleva velvoittaa maatalous- tai ympäristöviranomaista tutustumaan ongelmiin paikanpäällä niitä koskettavien ihmisten näkökulmasta, ennenkuin asiasta voidaan tehdä lopullisia päätöksiä.

Ekologinen tieto on usein universaalia ja niin yleistä, että se ei sovellu sellaisenaan paikalliseen käyttöön ja tilanteeseen.

Kontekstuaalisuus vapautuksen ekologiassa tarkoittaa konkreettisten toimien välttämättömyyttä. Muuten jokainen "yleinen linja" tai "politiikka" jää ohueksi, pinnalliseksi ja merkityksettömäksi: esim. huoli maaseudun autioitumisesta ja samanaikainen tilakoon kasvattaminen.

Rakkaus ja oikeudenmukaisuus ovat vapautuksen teologian keskiössä ja ne kuuluvat yhteen. Vapautuksen ekologiassa luonnosta huolehtiminen on ihmisen hyväksi tehtävää työtä ja rakkaus elämään on ihmisen rakastamista.

Vapautuksen teologiasta analogiana kehitetty Vapautuksen ekologia on ollut käyttökelpoinen inspiraation lähde, kun olemme kehitelleet maaseutupolitiikkaa uudelta ympäristöeettiseltä pohjalta. Tätä analogiaa voisi koettaa soveltaa esimerkiksi koulumaailmaan ja etsiä siitä uutta näkökulmaa.

sivun alkuun

Ekoahdistusjuttu

Vastaus keväällä 1998 saatuun kirjeeseen, jossa minulta haluttiini kysyä, "kuinka iso voi olla ihmisen populaatio, jonka asioista yksi ihminen voi olla huolissaan ja niitä kantaa?" Kysymyksen on esittänyt Euroopan Unioniin liittymisen keväänä maanviljelijäasiakkaittensa ahdistuksista uupunut luomuneuvoja erään pitämäni luentotilaisuuden jälkeen. Tämä vastaus sisältää mielestäni paljon minun elämänkatsomuksellista ainesta.

Hei Brita!
Kiitos kirjeestä! Mieltä lämmittää saada palautetta. On mukava että jaksoit kirjoittaa käsin, joka on harvinaista nykyään. Asiavyyhti on tärkeä ja se avaa ikkunoita useaan suuntaan. Luomuviljelijänä oleminen, luomututkijana oleminen, luomuneuvojana oleminen, ihmisenä oleminen,... pitääkö ihmisen jaksaa???Missä viipyy kaikesta huolestujan henkinen työsuojelu.

Sain yllättävän hyvää palautetta. Olin itse tyytyväinen jo siihen, että suoriuduin esityksestä. Esiinnyn hyvin vähän varsinaisesti luentotilanteessa ja ensi kertaa englanniksi. Muuten esiinnyn enemmän eli harrastan teatteria. Käyttökelpoinen harrastus kahdella tapaa. Ensinnäkin saa konkreettisia valmiuksia esiintyä ihmisille ja huomata reaktioita sekä vaikuttaa. Toinen ja yhtä tärkeä on teatterin tapa kyseenalaistaa kaikkea ja nauraa kaikelle. En tiedä pääsevätkö kaikki harrastajat sellaisen herkun äärelle, mutta minulle merkitsi aikoinaan opiskelun ja Luonto-Liiton puheenjohtajan homman ohessa ylioppilasteatteri paljon. Hyvät teatterikapaleet asettavat usein hyvin vastaansanomattomasti erilaiset ihanteellisetkin pyrkimykset omaan suhteelliseen asemaansa. Oma pienuus on usein terapeuttista huomata. Ehkä luomuneuvojatkin tarvitsisivat jonkinlaista "vapautusta".

Minusta tuntuu, että minulla on johtavana lankana ollut pitkän aikaa luoda jonkinlainen silta ja keskusteluyhteys erilaisessa tilanteessa, mutta samalla tavalla ahdistuneiden (ehkä liian voimakas ilmaus) ihmisten välille. Toisaalla on ihmiset, jotka ovat valistuneita vihreitä, joita ahdistaa jatkuva miettiminen, mikä on ympäristöystävällistä ja toisaalla "tavallinen" työläinen, jota ahdistaa samanaikaisesti elintasokilvassa pysyminen ja orastava tietoisuus luonnon tuhosta ja kuluttamisen mielettömyydestä. Ensimmäinen kokeiluni oli Ruskea Liike ja osallistuminen kunnallis- ja eduskuntavaaleihin. Toisena vaiheena tuli tämä pitkään muhinut vapautuksen ekologia.

Olet oikeassa, että tutkijana minulla on hyvä paikka katsella asiota ja se onkin ehkä edellytys tehdä tällaista työtä. En voisi oikeastaan olla yksi jonkin liikehdinnän jäsen, koska tutkijana ei voi sitoutua muiden päättämiin politiikoihin. Siksi käynkin vähän väliä rajankäyntiä luonnonmukaiseen viljelyyn, etten ottaisi liian annettuina sen piirissä työskentelevien ajatuksia.

Leena Vilkka on käsitellyt antroposentristä (ihmiskeskeistä) ja biosentristä (luontokeskeistä) etiikkaa kiinnostavasti kirjassaan Ympäristöetiikka. Hän on sitä mieltä, että "luonto voi olla moraalinen subjekti". Samaa taitaa ajaa takaa Pentti Linkola, mutta hänen kirjoituksensa viimeisessä Suomen Luonnossa, on täysin ihmisen kulttuurin tuotetta. Kollegani Ilkka tuntui kallistuvan sellaiselle kannalle, joka noudattelee hänen mukaansa Immanuel Kantin näkemystä; Kaikki etiikka on ihmiskeskeistä, mutta on hyödyllistä olla illuusio, että voisi asettua ihmisen ulkopuolelle. Tästä voi kuulemma lukea lisää Kantin puhtaan järjen kritiikistä.

Olen Ilkan kanssa samaa mieltä ja voisin ilmaista asian seuraavalla tavalla: Vaikka voikukka, kastemato, päästäinen, kurki sekä hirvi voivat olla moraalisia subjekteja ja toimijoita, minä en voi saada heiltä mitään ensikäden tietoa, joihin voisin perustaa päätökseni. Siksi minulle ei jää kuin tämä ihmisen käsitemaailma biodiversiteetteineen ja ekosysteemeineen. Kun kuitenkin aavistan luonnon monimuotoisuuden ja puhtauden sekä jokaisen lajin tärkeyden, minun on edistettävä näitä tavoitteita ihmisestä käsin. Vapautuken ekologiassa kirjoitamme ihmisen fyysisestä ja moraalisesta henkiinjäämisestä. Moraalinen henkiinjääminen on sitä, että me ihmisinä olemme ainoa (tällä tietoa) laji, jolla on tämä kulttuurinen taito nähdä muiden lajien arvokkuus. Ellemme pidä tästä taidosta kiinni, niin mielestäni me lakkaamme olemasta ihmisiä, olemme silloin vain eräs kädellisten alalaji. Tässä Linkola menee juuri metsään väittäessään, että meidän tulee alistua olemaan yksi laji muiden joukossa; ei yhtään tärkeämpänä kuin hyttynen. Silti hän kehoittaa ihmistä käyttämään eliölajille omituista tietoista itsensä karsintaa (teollisuusjohtajien ampumiset) ja rajoittamista (elämistä siivet leikattuina ilman avaruuden valloituksia). Lajina muiden joukossa, meidän pitäisi toteuttaa lajille ominaista valloitusta muiden lajien kustannuksella. Siis Linkolankin näkökulma on mielestäni antroposentrinen.

Biosentrismi onkin hyödyllinen illuusio ja lisäksi teatraalisen herättävä äärimmäinen tapa suhtautua asioihin. Mitään oikeaa tapaa toimia se ei ehkä anna. Keskustelussa antroposentrismi/ biosentrismi on myös kyse paradoksista. Osittain voi kyse olla myös omasta elämästä ja kuolemasta kamppailevasta minästään erkaantuneen urbaanin helppoa elämää viettävän ihmisen naiviudesta.

Tuo huollettavien viljelijäperheiden määrän tuoma henkinen rasitus on varmasti vakava kysymys, johon jollakin tasolla kannattaisi puuttua. Miljoonakaupunkien ihmisten välinpitämätön suhtautuminen kadulla makaaviin kerjäläisiin on välttämättömyyden sanelema juttu. Jos hän ryhtyisi tasapuolisesti huolehtimaan kaikista kerjäläisistä, ei hän pääsisi koko päivänä työpaikalleen.

En tiedä onko ihmiselle laskettu tällaisten ihmissuhteiden määrän maksimia, mutta se on olemassa ja ellei ihminen osaa rajoittaa määrää, niin hän hajoaa, ja siitä ei ole iloa kellekään - vähiten hajoajalle itselleen. Kyllä luomuyhdistysten tulisi kantaa mielestäni osavastuu. Kyseeseen tulisi ehkä esimerkiksi Ilmajoella toteutetut viljelijärenkaat, joissa kuulemma toistensa talousasioissa ja kaikessa tilanhoidossa mennään "iholle asti". Sen jälkeen heillä on kuulemma toisissaan sellaiset konsultit, joita ei ole varaa menettää!!

Vaikka sanotkin minulla olevan hyvä paikka katsella asioita, niin tutkijana kadehdin joskus luomuneuvojien saamaa suoraa palautetta ja työn tempoa, jossa ei ehdi miettiä oman työnsä mielekkyyttä.

Kevättä
toivoo Heikki

sivun alkuun